Puutarhaan ja kotiin 

Teen puutarhasuunnitelmia, pihojen osasuunnitelmia pienemmistä alueista. Kysy tarjousta myös puutarhan ylläpitohoidoista. Muista kotitalousvähennys.

Piha- ja puutarhaneuvontakäynti

Pienet kohteet ja puutarhan osa-alue

Pihassa on jokin kohta tai alue, johon kaipaat ratkaisua. Se voi olla istutuksien suunnittelua tai etupihan siistimistä. Saat luonnoksen alueesta, ideoita ja ohjeita, joilla voit toteuttaa alueen kunnostuksen.

Piha- ja puutarhasuunnitelmat

Kokonaiset luonnossuunnitelmat yksityispihoihin

Teen suunnitelmat toistaiseksi käsin piirtäen. Suunnitelmaa varten tarvitsen asemakaavan mittakaavassa 1:200 tai 1:100. Tontin mittaus ja kartoitus suunnittelun pohjaksi. Oleskelualueet, kulkuväylät, materiaaliehdotukset, tilasuunnittelu. Suunnitelman perusteella puutarhan voi toteuttaa pihan itse.

Kasvi- ja istutussuunnitelma

Perennapenkin tai muun alueen tarkka suunnitelma

Tarkka piirustus istutusalueesta sekä kasvien määrät laskettuna. On tärkeä istuttaa oikeat kasvit oikeaan paikkaan sen lisäksi, että alueesta tulee näyttävä. Hyödynnä esim. etupihan sisäänkäynnin istutuksiin.

Detaljipiirustukset

Tarkennettu kuva jostakin yksityiskohdasta

Detaljipiirustus voi olla esim. ohje, miten rakennelma on tarkoitettu rakennettavaksi, ladontakuvio laatoituksessa, terassista tarkempi kuva. Zoomattu kuva yksityiskohdista, joita suunnitelmassa on sekä ohjeet sen tekemiseen.

Kirjalliset ohjeet, luettelo ja laskelmat

Kasvien istutus- ja hoito-ohjeet, määräluettelo ja kustannusarvio

Tarkat tiedot ja määrät suunnitelman yhteyteen. TEtenkin tee-se-itse -pihan valmistajalle on tärkeää tietää kasvien ja materiaalien määrät ja noin-hinnat sekä minkälaista hoitoa tarvitsevat jatkossakin.

Puutarhan hoitoapua

Tuon ammattitaitoni paikalle ja saat apua puutarhasi hoidossa

Nurmikon leikkaukset, pensaiden leikkaukset, kastelu, lannoitus, kalkitus, nurmikon istutus, kitkeminen, haravointityöt... Puutarhavälineet ja koneet ja tarvikkeet ovat asiakkaalla. Pyydä tarjous.

Kodin pienet työt

Assistenttityöt ja siivoukset

Autan asioinnissa sekä kodin siivoustöissä sekä ikkunan pesuissa. Luotettavasti, suomalaisena työntekijänä toimin aina yksin asunnossasi. Asiakkaan tarvikkeet ja aineet. Pyydä tarjous.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita